Kirppuajon 10 000 euroa matkasivat Tähen Toivomuksen mukana Lapista Keski-Suomeen

.

 

 Ensi vuonna Kuninkuusravien päänäyttämönä toimivan Rovaniemen raviradan ravikesän päätapahtumassa lauantaina juostiin perinteinen Kirppuajo, jonka voittajaksi juoksi lähdön suosikki Tähen Toivomus. Toiseksi sijoittui raviurheilun nuorisotyön hyväksi rahaa juokseva Koskelan Akseli/ Jukka-Pekka Kauhanen.

Tähen Toivomus juoksi alkumatkan takajoukoissa ja nousi kolmannelle, kun matkaa oli jäljellä vielä puolitoista kierrosta. Lopussa Tähen Toivomus hyvästeli vastustajansa ja voitti lähdön näytöstyyliin. Tähen Toivomusta ohjasti Henri Bollström ja sen voittoaika oli 24,0 / 2600m volttilähdössä. Hevosen omistavat sitä valmentava Pauli Raivio sekä Teri-Talli Oy Hankasalmelta.

       Jouduin ajamaan todella kovaa kolmannen puolikkaan, että sain kärjen kiinni ja hevonen oli sitten todella hyvä loppuun asti, Henri Bollström kertasi.

       Jos hevonen on kunnossa ensi vuonna Kuninkuusravien aikaan, niin olemme varmasti mukana mittelöissä, Pauli Raivio lupasi.

 

Lämminveristen päälähdön Elomailin vei nimiinsä Santtu Raitalan ohjastama ja Mika Haapakankaan valmentama Special Promise.

Mäntyvaaran ravikausi jatkuu sunnuntaina 3.9. klo 18.00 alkaen ravattavilla Koff-raveilla. 

 

Lauantain tulokset löytyvät tästä linkistä

 

 

 

 

Mäntyvaaran ravirata

Toimisto

Aukioloajat

ma-pe klo 9-16.00

Mäntyvaarantie 161
96100 Rovaniemi

Puh. 020 779 2299

Kaikki yhteystiedot

Yhteistyössä