Rovaniemen vihjeet 23.5. raveihin

Tuulenpoju Toto4-varmaksi!

Kalevi Salmelan suojatti Tuulenpoju on onnistuessaan lähellä Toto4-voittoa. Lauantain kierros on herkullisen kiharainen, joten kotiin voi päästä lähtemään setelirahaa taskussaan.

 

Lähtö 1

A - 7 B - 4+, 3+, 5, 15, 2, 8, 14, 13, 12, 11 C - 1, 6, 10, 16, 9 

7 Willy Fog kulki Torniossa koelähdön hyvällä tyylillä. Hevosen suku on varsin mielenkiintoinen, joten uran ensimmäisiä startteja seurataan silmä kovana. Rovaniemen lähtö on voitettavissa, mikäli Willy Fog tekee koelähdön kaltaisen suorituksen.

4 Bold Choice ja 3 Tutto Possible ovat ensimmäiset parikaverit. Kummankin otteissa on havaittavissa epävarmuuden lisäksi vauhdikkaita otteita. 5 Helen Ale on vielä huomioitava varhain, vaikka ura alkoi epäonnistumisella.

(Rankingissa +merkillä varustettu hevonen voi olla hyvä pelikohde totossa)

 

Lähtö 2

A - 7 B - 8, 6, 1, 3 C - 5, 4, 2 

7 Hillamestari aloitti uransa odotetulla voitolla. Paalupaikka on vaihtunut hetkessä 80 metrin takamatkaan, mutta silti Hillamestari on selvä suosikki. Mikäli edestä lähtevät eivät paranna sekuntikaupalla ennätyksiään, on 1.34-alkuiseen kilometriaikaan pystyvä Hillamestari voitossa kiinni. 

8 Kairan Karski on ailahdellut. Sillä on hyvä vauhti sisällään ja Torniossa 26. huhtikuuta se väläytti oikeaa osaamistaan.

1 Joimanni ja 6 Miksutar erottuvat vielä hieman edukseen ja niitä voi ottaa paripeleihin mukaan. 3 Tarun Tuhkimo on lähdön suurin arvoitus.

 

Lähtö 3

A - 6, 5 B - 7, 1, 2, 8, 4, 3 

6 Ore on nopea hevonen, jolla Mika Jauhola kaasuttaa paalun juoksuradalta keulapaikalle. Valmentaja uskoi Rovaniemen voiton jälkeen ruunan parantavan entisestään otteitaan. Aivan sellaista lento ei ole viime starteissa nähty, mutta Rovaniemellä koko matkan johto on haarukassa.

5 Hokkus Pokkus pilasi Torniossa laukkaan ja sen kisan voi unohtaa. Laukkariski on taas olemassa, mutta ravatessaan ruuna on aika lailla tasaveroinen Oren kanssa.

 

Lähtö 4, Toto4-1

B - 2, 9+, 7+, 13, 4, 12, 14, 8, 5, 1, 11, 10 C - 3, 6 

Toto4-peli alkaa erittäin tasaisella kohteella, jossa ei kannata säästellä rasteja. 2 Devil’s Night on voittanut molemmat laukattomat starttinsa, mutta kahdesti hevonen on ottanut ratkaisevan laukan. Kyvyt ruunalla tuntuvat riittävän astetta kovemmallekin tasolle.

9 Al’s Fast Queen oli viimeksi hyvä kakkonen Devil's Nightin tuntumassa. Se on nyt 20 metriä heikommin sarjassa sisällä, mutta toisaalta tammalla tuntuisi olevan kehityspotentiaalia merkittävästi.

7 Donna Reaction on saanut taulunsa surkeaan kuntoon. Raviaskeleet eivät välillä tahdo luonnistua, mutta tamman nopeus riittää voittotaistoon.

13 Jaro's Domaine on juossut kovempia lähtöjä, eikä sitä kannata missään nimessä jättää pois kupongilta.

 

Lähtö 5, Toto4-2

A - 12 B - 1, 6, 3, 7, 9, 8, 5, 4 C - 2, 11, 10 

12 Tuulenpoju kiertää pitkältä takamatkalta kaikki vastustajansa, jos vain toimii normaalisti. Hevosen tuorein suoritus Torniossa päättyi laukkaan viimeisellä takasuoralla johtavan rinnalta. Ori oli tuossa vaiheessa vielä tiukasti mukana tototaistossa.

Tuulenpoju meni käsijarru päällä edellisessä Rovaniemen kisassa, mutta viimeksi hevonen oli jo ennen lähtöä huippyhyvän oloinen. Vauhdeiltaan ori on Lapin parhaimmistoa jo tässä vaiheessa uraansa. Kalevi Salmela pyrkii varmasti ajamaan tasaisesti kohti kärkeä ja käyttämään oriin nopeutta hyödyksi viimeistään kirihetkellä.

1 Romme veti Torniossa tätä helpompaa tehtävää kiihtyvällä vauhdilla ja taisteli linjalle saakka voitosta. Tuulenpoju on kuitenkin aivan eri tason vastustaja.

6 Rita Rols sai Rovaniemellä nappireissun toisessa ulkona ja puristi vahvasti maaliin saakka. Sillä on sama ongelma kuin Rommella, eli Tuulenpoju on yksikertaisesti hevosena paljon kovempi tekijä.

 

Lähtö 6, Toto4-3, PD-1

A - 9, 6, 2+ B - 3+, 10 C - 11, 7, 5, 4, 12, 1, 8 

9 Finn Joska kiri Rovaniemellä vahvasti kakkoseksi lähdössä, jossa Hayai Chikara purjehti kaukana edellä ylivoimaiseen voittoon. Sopivalla selkäjuoksulla ruunalla on loistava mahdollisuus kaksariin, mutta mikään varma menestyjä ei ole kyseessä. 6 Huambo ei saanut itsestään ihmeitä irti viimeksi. On täysin arvailua, kuinka paljon ori pystyy tähän kisaan parantamaan, vai kuinka uran tulevaisuuden käy. Tehtävä enteilee keulajuoksua ja menestystä.

2 Rocky Mckinnon ei lähde kovaa, joten paikka valmiiksi toisella radalla sopii mainiosti. Ruuna jatkaa kunnossa ja hevonen kannattaa ottaa lapulle varhain mukaan.

3 Hankypanky Ginanna on kisan outsider. Marianne Aikio on tunnollinen naistreenari ja hevosen statistiikka kestää vertailun. Bodenissa laukat pilasivat päivän, mutta ravikesä on vasta alkamassa ja onnistumisiakin tulee.

 

Lähtö 7, Toto4-4, PD-2

A - 6, 4 B - 1, 3, 11, 9, 10, 2, 5, 8, 7  

6 York Kemp pilasi harmittavasti laukkaan Tornion T76-lähdössä. Kauden aloitus on muutoin ollut lupaava, joten Rovaniemellä ruuna on onnistuessaan voitossa kiinni.

4 Next Kronos on mielenkiintoinen tulokas Lappiin. Alla on lähes vuoden tauko, joten tuskin ori on heti herkimmillään. Silti voitto ei saa yllättää, koska kyseessä on todella kovaluokkainen kilpuri.

1 Wired Chip ja 3 Photocopy Jerk vaanivat hyviltä lähtöpaikoiltaan suosikkien epäonnistumista.

 

Toto4-vihjesysteemit

T4-1: 2 Devil’s Night, 9 Al’s Fast Queen, 7 Donna Reaction, 4 Kaleidos, 13 Jaro’s Domaine, 12 Final Revolution, 14 Badboy Birdie, 8 Hillbilly Hank, 5 Whitestarknight, 1 Ice Ice Baby + 11 Cankus Royal, 10 Polonaise (3, 6)

T4-2: 12 Tuulenpoju (1, 6)

T4-3: 9 Finn Joska, 6 Huambo, 2 Rocky Mckinnon + 3 Hankypanky Ginanna, 10 Seekin Seconds (11, 7)

T4-4: 6 York Kemp, 4 Next Kronos + 1 Wired Chip, 3 Photocopy Jerk (11, 9)

Pieni systeemi 60 riviä, hinta 12 euroa

Suuri systeemi 240 riviä, hinta 48 euroa

 

Lähtö 8

A - 2 B - 6, 7, 1 C - 5, 3, 4, 8 

2 Gigant Southwind kohtaa niin sopivan vastuksen, että ainakin kaksarisija tuntuu varmalta. Tuuli Kurkinen osaa ajaa oikeassa paikassa eteenpäin ja normaalina Gigant Southwind on voitossa kiinni.

6 Dark Lane saattaa hyvinkin täydentää suoran parin. 7 Also Finn kilpailee nousukunnossa ja 1 Casher taistelee keulapaikalta pitkään kärkisijoista, joten varmistelijat huomioivat kaksikon seuraavana. 

 

Lähtö 9, Troikka

A - 4, 10 B - 5+, 6, 8, 3, 2, 9, 12  C - 1, 7, 11 

4 Gustav K. kiri Bodenissa lopun terävästi, joten Tornion kakkossija ei ollut mahdoton yllätys. Rovaniemellä tehtävä on kahta edelliskertaa sopivampi, joten Markku Rannan ajokki saa suosikinpaineet.

10 Tarpan Ulvholm on mielenkiintoinen uusi nimi. Nivan perhe on panostanut hevosiin ja Tarpan Ulvholm tuli talliin väkevässä vireessä.

5 Stone Capes Lord ampuu kovaa matkaan ja se on troikassa toivemerkki. Ruunan hyvän ja huonon päivän ero on iso, mutta tarkalla selkäjuoksulla voittokaan ei yllättäisi.

6 Papsen Sisu ei ole ainakaan vielä kulkenut kykyjensä edellyttämällä tavalla, mutta hevoselle kannattaa antaa peleissä mahdollisuus.

 

Troikkavihje

4, 10, 5, 6

4, 10, 5, 6

4, 10, 5, 6, 8, 3, 2, 9, 12

 

Yhteensä 84 yhdistelmää, hinta 42 euroa

 

Lähtö 10

A - 5+, 2, 1 B -  4, 6, 8, 3, 7 

5 Seachocolate on maistuva pelikohde. Hanna Ranta tuo valmennettavansa aina kunnossa radoille ja Kari Alapekkala on voitonnälkäinen ohjastaja. Hevosen tulosrivi ei kerro kaikkea hyvästä kapasiteetista.

2 Break On Through oli posiitivinen Torniossa ja on paripelissä perusyhdistelmä. 1 Delvin Boko voi olla paljon pelattu 1.17-myötä ja toki ruunalla on hyvä sauma onnistuessaan. Mahdottomia hevonen ei kuitenkaan ole vielä esittänyt.

 

- Lauri Jääskeläinen

Mäntyvaaran ravirata

Toimisto

Aukioloajat

ma-pe klo 9-16.00

Mäntyvaarantie 161
96100 Rovaniemi

Puh. 020 779 2299

Kaikki yhteystiedot

Yhteistyössä