Rovaniemen vihjeet 13.11. raveihin

Isänpäivää vietetään sunnuntaina Rovaniemen raveissa!

Isänpäivän ravit alkavat kello 17.30, ja raviruuhkasta johtuen useampi lähdöistä on vajaa. Se ei kuitenkaan vähennä pelillistä mielenkiintoa, sillä kapeilla yhdistelmillä voi päästä lunastamaan riittävän suuria kertoimia. Toto4-pelissä viime hetken informaatiota kannattaa seurata, sillä taukohevosten lämmitykset ja kuulumiset voivat kääntää voimasuhteet päälaelleen. Tervetuloa seuraamaan Mäntyvaaran raveja!

 

LÄHTÖ 1

A - B - 5, 1+, 10, 9, 4, 6, 11, 7, 8 

Illan ensimmäisessä lähdössä vain yksi osallistujista on ehtinyt urallaan voittamaan. 

5 MISTER CANNON olkoon suosikki, sillä sen rattaille hyppää Mauri Jaara, jonka lisäksi ruuna teki asiallisen kokeen. ravatessaan tuloksesta voi pudota ainakin sekunti, mikä riittää talvikelillä jo pitkälle.

1 NAVEN on isokokoinen hevonen, jonka laukkaa Petri Korkiakoski ehti pelätä Ylivieskassa jo ennen lähtöä. Naven on saanut Rovaniemellä paremman lähtöpaikan ja ravatessaan hevosen kaksarisija ei saa yllättää. Naven ei ole vielä valmis kilpahevonen, mutta sitä voi sekavalla taulullaan pelata totossa.

10 LUCKY LACROSSE on osallistujista se, joka on ehtinyt voittamaan. Tuoreimmat näytöt eivät mairittele, mutta toisaalta tehtävä on aikaisempaa selvästi sopivampi.

9 AMES CHARISMA kiersi viimeksi lähtölaukkansa jälkeen hienosti, mutta helppo hevonen ei ole kyseessä. Nuori rovaniemeläisnainen Iina Palojärvi pyrkii pitämään ruunan ravilla, jonka jälkeen hevoselta pitää odottaa kärkisijaa. Laukkariski on kuitenkin suuri.

4 THE CHIEF OF ROME laukkasi viimeksi Nuorten Sarjassa. Edellisessä kisassa ruuna esitteli hyviä vauhtivaroja, jotka voivat tasaisessa lähdössä riittää vaikka voittokamppailuun.

 

LÄHTÖ 2

A - 7, 9 B - 6, 5, 4, 8, 3 C - 2, 1

7 FEETTERI sai tärkeän kisan alle katkonaisen kilpailurupeaman jälkeen. Esityksessä ei ollut mitään moittimista, mutta vauhdikas ruuna pystyy vielä paljon nähtyä parempaankin. Siksi se jatkaa suosikkina.

9 HUISKERI voitti huhtikuussa Rovaniemellä keulasta, mutta rata oli silloin hieman turhan napakka Timo Niemelän ja erityisesti hevosen makuun. Nyt tamma palaa tauolta radoille ja hevosen otteita seurataan mielenkiinnolla.

6 MAKSI-ONNI paikkasi viimeksi laukkansa vahvasti. Ruunan kunto riittää kärkisijaan, mutta pitkältä pakilta laukkaan ei ole varaa.

5 REKOOLI ja 4 MIMMIN MYRSKY ovat turhan epävarmoja tapauksia. Mikäli kaksikko pystyy ehjään suoritukseen, ei kärkisija tulisi yllätyksenä. 

 

LÄHTÖ 3

A - 6, 5+, 8, 4, 1 B - 7, 9, 10, 3 C - 2

Nuoret ohjastajat näyttävät seuraavaksi osaamistaan. 6 SOUND OF MUSIC on tehnyt sen verran hyviä suorituksia, että Minttu-Maaria Virtasen ajokki nähtäneen voittotaistossa. Ruuna on ravivarma ja kohtuullisen nopea, jotka ovat hyviä ominaisuuksia tähän kisaan.

5 VASIL VICTOR on kisan pelillinen näkemys. Ruuna tuoreimmissa lähdöissä voittajien nimet Rim Bay Kickapoo ja Last Finn kertovat siitä, että ruuna on joutunut juoksemaan itseään parempia vastaan. Nyt sen suhteen tilanne kääntyy päälaelleen, ja siksi kaksarisijaa on lupa odottaa.

8 CLAYCAPE BOOST laukkasi Rovaniemellä harmittavasti Nuorten Sarjassa loppukaarteeseen. Sunnuntain lähtö on rahallisesti huima ylisarja, mutta se tuskin huimaa ainakaan ohjastaja Valtteri Kajulaa. Claycape Boost on vahva lopuntulija, jolla on kuitenkin laukkapeikko harminaan.

4 THE LOVE voitti samoissa raveissa helpomman lähdön, mutta myös tämä kisa on sille paperilla kohtuullisen sopiva. The Love on kisan yksi mahdollisista keulahevosista. 1 ENGE GAZELLE pilasi ennen taukoaan laukkoihin, mutta loistopaikalta se on ravilla ehdottomasti huomioitava.

 

LÄHTÖ 4, Toto4-1

A - 3, 1, 6 B - 7, 8, 5 C - 9, 4, 2  

Toto4-peli alkaa. 3 WILLE CARAMELL on tarkka kengityksen suhteen, mutta jotain muutakin on viime aikoina mennyt pieleen. Ruunan potentiaali ei ole kadonnut mihinkään ja vauhtikestävänä hevosena se pystyy voittamaan itse töitä tekemällä. Koelähdön suoritus oli asiallinen, mutta hevoseen ei ole pelimielessä helppo suhtautua.

1 CLUB NORD STAR juoksi etelässä paljon kovempia lähtöjä. Sen kysymysmerkkinä on pitkä tauko, jonka lisäksi sisärata voi tuoda ongelmia juoksunkulun suhteen. Club Nord Star on suosikin tavoin hevosena muita selvästi parempi.

6 BEACH DUKE ei viimeksi ollut makeimmillaan, mutta edellisessä kisassa ruuna kiri terävästi. Koska hevonen on päässyt kilpailurytmiin, se kuuluu perusmerkkinä peleihin. Jonkun muun voittaessa voidaan puhua jo yllätyksestä.

 

LÄHTÖ 5, Toto4-2

A - 3 B - 7 C - 4, 5, 2, 6 

3 LENTO-ESSI on päässyt niin sopivaan porukkaan, että sen pitää rutiinisuorituksella olla lähellä voittoa. Taukoa on toki reilut puoli vuotta, mutta tässä tapauksessa se ei välttämättä ole kynnyskymys, sillä hevonen oli huono huhtikuussa. Arto Laurukainen kertoo, että hevosen polvia on hoidettu ja sen pitäisi olla paljon terveempi nyt. Toki vireen näkee vasta startissa, sillä hevosella ei ole ajettu 1.40-vauhtia kovempaa. Ei mies Raahesta silti huvikseen lähde isänpäivää viettämään Rovaniemelle.

7 MEREN RITARI pystyy ravatessaan nousemaan kärkitaistoon. Toto4-pelissä tehdään ratkaisu, jossa Lento-Essiin luotetaan pienessä systeemissä ja suurempaan otetaan B-ryhmän kärki Meren Ritari.

 

LÄHTÖ 6, Toto4-3, PD-1

A - 3, 7 B - 2, 4, 5, 1, 8 C - 6

3 BARETTA BOKO jäi Bodenissa rintaman taakse kaikki tallella pussiin, joten heikkoon sijoitukseen ei kannata tuijottaa. Nykypäivänä pelaajat näkevät kätevästi myös Ruotsin lähdöt, ja pussitus tuskin laskee peliprosentteja laisinkaan.

7 ORLANDO CROFT on rastin arvoinen. Sari Jauhojärvi nappasi sillä itse voiton Harstadissa. Hän ajoi ruunalla päättäväisesti ulkoratoja pitkin keulaan ja loppu oli helppoa. Edelliskisassa hevonen kiri takaa hienosti ja oli ainoa, joka pystyi edes Baretta Bokon tuntumassa. Petteri Joki ottaa nyt ohjat, joten valjakko on entistä vaarallisempi.

2 BWT HELLION johtanee joukkoja ainakin alkumatkan. Parhaimmillaan ollessaan se pystyisi heittämään lusikkansa soppaan voittotaistosta puhuttaessa, mutta BWT Hellion tuskin saa hengähtää matkan edetessä.

 

LÄHTÖ 7, Toto4-4, PD-2

A - 10, 1 B - 8, 2 C - 4, 5, 6, 9, 7, 3

10 HAYAI CHIKARA leiskautti viimeksi Rovaniemellä hienon kirin toisesta ulkoa. Tällä kertaa kisa vaikuttaa paperilla siltä, että Kari Alapekkala tekee ratkaisun alkumatkalla, ellei 1 CLUB NORD ROYAL tai 8 BEGGEL VANAJA pääse etenemään kiihdytyksen päätteeksi keulaan saakka. Kisa vaikuttaa vahvasti kolmen kaupalta.

2 ROOSEVELT ZET ei ole terävöityessään ihan pihalla. Viimeksi ori tyytyi seurailemaan, mutta vastuskin oli turhan kova Dixie Exclusiven johdolla. Kun hevosen taulu on sekava ja oriin kapasiteetti on tulosrivistöä parempi, kannattaa ori ottaa ainakin useampaan merkkiin mukaan.

 

LÄHTÖ 8

A - 1 B - 6+, 4, 3, 2

1 LUMISUKKA on suursuosikki, sillä ori pääsee lähtemään yksin paalulta ja siitä on tunnetusti vaikea päästä ulkopuolelta ohitse. Viimeksi ohjastaja Jukka-Pekka Niskanen ajoi vahvalla hevosella kuin suoraan oppikirjasta. Alku varman päälle, sitten johtavan rinnalle lisäämään tempoa tasaisesti ja hän tiesi, ettei kovin vastustaja juokse keulassa. Kirihevosten tehtävä oli voiton suhteen mahdoton, ja Lumisukka piti lopulta varmasti pintansa.

4 TAKSROK oli tuossa lähdössä kakkosena maalissa. Sama tulojärjestys on tällä kertaa vielä todennäköisempi tapahtuma, mutta kannattaa kuitenkin huomioida, että 6 VILLIHUUMA taitaa juosta johtavan Lumisukan takana. Tämän myötä pelillisesti paras idea on iskeä suoraa piikki-selkä paria 1-6.

2 TOPMAR ja 3 SAKETTI pyrkivät myös mahdollisimman reippaasti matkaan ja saamaan asemat läheltä kärkeä. Niiden kummankin kohdalla päivän vire on aina lievä arvoitus, sillä menohalut eivät ole olleet jokaisessa kisassa kohdillaan. Saketti palaa lisäksi radoille pitkältä tauolta, ja ravin sujuvuutta kannattaa mahdollisuuksien mukaan tiirailla lämmityksestä.

 

LÄHTÖ 9, Troikka

A - 5 B - 4, 10, 12, 3, 1, 6, 9 C - 11, 2, 8, 7 

Troikkalähdön mielenkiintoisin hevonen on eittämättä 5 L'AMOUR DU GULL. Tamma on ollut vasta kolmisen viikkoa Petteri Joen valmennuksessa, mutta hevonen tuli hänelle hyvässä kunnossa. Lisäksi paikanvaihdos voi piristää lahjakasta tammaa. Se voitti uransa alussa Solvallassa, joten Rovaniemen sunnuntai-illassa pitää heti varautua voittoon. Mitenkään varmaa se ei tietenkään ole, sillä tuoreimmissa starteissaan Suomessa hevonen ei pystynyt ihan parhaimpaansa. Troikat rakennetaan kuitenkin tulevaisuuden hevosen varaan.

4 HIPHOP HIGLIGHT seurasi suoraan tauolta johtavan takaa mukavasti kolmanneksi, eikä päässyt käyttämään ihan kaikkia voimiaan. Vesa Jokiniemi lienee tyytyväinen paikkaan suosikin takana, josta ainakin kakkossija on saavutettavissa.

10 BLACK REACTION ja etenin 12 WILLY FOG ovat riittäviä hevosia kärkitaistoon saakka. Willy Fogin vuosi on ollut repaleinen, eikä se ole päässyt näyttämään koko kapasiteettiaan.

3 RANCH MESSI, 1 BADBOY BIRDIE, 6 DOUBLE CROSS ja 9 XERA MAXIMIUS ovat muut ehdokkaat troikkaan, mutta niitä ei tuoreimmilla näytöillä pysty nostamaan ihan ylimmille riveille.

 

Toto4-vihjesysteemit (lähdöt 4-7)

Toto4-1: 3, 1, 6 + 7, 8, 5 (9, 4)  

Toto4-2: 3 + 1, 7 (4, 5) 

Toto4-3: 3, 7 (2, 4)

Toto4-4: 10, 1 + 8, 2 (4, 5)

Pieni systeemi 36 riviä, hinta 7,20 euroa

Suuri systeemi 144 riviä, hinta 28,80 euroa

 

Päivän Duo (lähdöt 6 ja 7)

3, 7

10, 1, 8

6 yhdistelmää

 

Troikkavihje, lähtö 9

5 L'Amour Du Gull

4, 10, 12

4, 10, 12, 3, 1, 6, 9

Yhteensä 18 yhdistelmää, hinta 9 euroa

 

Pelionnea!

- Rovaniemen ravirata

Mäntyvaaran ravirata

Toimisto

Aukioloajat

ma-pe klo 9-16.00

Mäntyvaarantie 161
96100 Rovaniemi

Puh. 020 779 2299

Kaikki yhteystiedot

Yhteistyössä