Vihjeet 20.5. Raveihin

Rovaniemen ravikausi jatkuu 20.5. kello 18.00!

Rovaniemellä kevät on edennyt siihen pisteeseen, että lumivalleista huolimatta kisat päästään juoksemaan entistä nopeammalla kesäradalla. Ravien yksi mielenkiintoisimmista lähdöistä on jo ennen Toto4-pelin alkua ajettava Lady-cupin osalähtö, jossa on mukana useita taitavia naisohjastajia ja hyviä hevosia. Tervetuloa lauantai-iltana Rovaniemen ravien pariin!

LÄHTÖ 1
A -  B - 3+, 6, 2, 1, 5, 4

3 TIRRIN TUIKE on varovainen idea. Se osallistui viime torstaina Mäntyvaaran hiittiraveihin. Tamma oli vielä tukkoinen, mutta teki kuitenkin Hannu Raasakan ajamana asiallisen esityksen keulapaikalta. Maaliin tultiin tasaisissa tunnelmissa, eikä tuosta hiitistä kannata tehdä vielä erikoisia johtopäätöksiä. Sen verran kuitenkin, että Tirrin Tuike ravasi alusta loppuun, mikä on monelle muulle ollut lähes mahdoton tavoite. Lisäksi voisi kuvitella, että tuollainen vähän reippaampi harjoitus avasi tauolta palaavan tamman lihaksistoa.

6 JÄRNÄS JOPLIN ja 5 REKOOLI olivat myös mukana hiittiraveissa. Epävarmuus vaivaa niitä sen perusteella yhtä, mutta varsinkin Järnas Joplin olisi tähän porukkaan riittävän vauhdikas tapaus. Rekooli pääsee sekin 1.34-pätkiä, mutta taulu kertoo paljon - ruuna on kaukana luotettavasti pelikohteesta.

LÄHTÖ 2
A - 10  B - 1, 8+, 11, 3, 9 C - 7, 6, 5, 2, 4

10 RANCH PENELOPE aloitti lupaavasti Kajaanissa voitolla, ja tamman pitäisi tässäkin olla lähellä. Kenelläkään vastustajista ei ole taulussaan sellaisia näyttöjä, joiden perusteella sukutamman pitäisi kisa onnistuessaan hävitä. Nuori hevonen voi toki aina epäonnistua esimerkiksi laukan myötä, mutta Ranch Penelope vaikuttaa järkevältä varsalta.

Haastajista voittonsa viimeksi loppukurviin laukannut 1 SURPRISE POINTER ja 8 MORE THAN YOU WANT erottuvat melko selvästi kyvyiltään muusta porukasta, mutta toisaalta epävarmuus saattaa tuoda molemmille jälleen kirjaimia tauluun. More Than You Want on silti maininnan arvoinen ideapari. Ruuna on arka, joten kasirata ei ole lainkaan huono paikka sille. More Than You Want pystyy tässä porukassa tekemään omaakin juoksua, jos vain ravaisi.

LÄHTÖ 3
A - 5, 1 B - 4, 2, 3, 12, 9, 10, 11 C - 7, 6, 8

5 HIPHOP HIGHLIGHT ja Veera Vekola on yllättävän hyvätasoisen Lady-cupin osalähdön ykkösranking. Vekola on saanut oikeastaan suurimpaan osaan laina-ajokeista ainakin ensimmäisellä kerralla lisää yritystä ja virtaa. Nuori nainen on tarvittaessa räväkkä otteissaan, joten keskeltä rataa hyvin lähtevän ruunan kanssa tuskin passaillaan. Vekola ei kuitenkaan sorru oikeastaan koskaan ylivauhtiseen hurjasteluun.

1 GATORADE tulee viivalle Toto76-lähdön kolmossija alla. Hevonen oli mukana alkurynnistyksessä, eikä suoritusta voi kuin kehua. Gatorade avaa sekin vauhdilla ja Henna-Riikka Puolakka lienee kiinnostunut keulapaikasta. Gatorade on loistopaikalta sopivalla matkavauhdilla todennäköinen kaksarihevonen, mutta ei kengät jalassa välttämättä mikään mieluisa pelikohde.

Osa lähdön naisista ajaa melko harvoin kilpaa, mutta toiset taas viikottain. Tämäkin kannattaa huomioida totoluukulla. Esimerkiksi pitkään mahtikunnossa kilpaillut 9 JARO'S DOMAINE saa toki tutun naisen kyytiinsä, mutta Susanna Aittaniemi on kisahetkellä ohjastanut viimeksi vajaat kuusi vuotta sitten montea.

LÄHTÖ 4, Toto4-1
A - 6 B - 5, 9, 7, 8, 10 C - 1, 3, 2, 4

6 E.V. BENA on ainoa A-hevonen, vaikka ruuna ei ole vielä esittänyt ihan parastaan. Kauden aloitus oli kuitenkin tauko huomioiden oikein hyvä, ja luulisi hevosen jatkavan tähän kisaan nousukunnossa. Vastus ei päätä huimaa, sillä Ruotsissa ja Norjassa kilpailleet haastajat eivät ole ihmeitä esittäneet noissa starteissaan.

5 SALLY'S SECRET metsästää uransa ensimmäistä voittoa ja voi ottaa sen tästä. Tamma on löytänyt raviaskeleet ja hevonen puristaa rehdisti omaa vauhtiaan perille saakka. Sarja sattuu hyvin kohdilleen ja tamma voi ehtiä pikamatkallakin kärkikuvioihin.

LÄHTÖ 5, Toto4-2
A - 4, 6, 7 B - 1+, 11, 10, 5 C - 2, 3, 9, 8

4 SAUVIGNON BLANCE juoksi viimeksi avoimessa lähdössä. Tässä porukassa menestystä luulisi irtoavan, kunhan vain hevonen pystyisi omalle tasolleen.

6 YOUNG MOON HOSS on vauhdikas tamma, joka kuuluu kisan perushevosiin. 7 BRISO HERMAN puolestaan elää vauhtikestävyydellään. Toki ruunalta löytyy myös riittävästi nopeutta, mutta juoksusta on vaarassa tulla haastava.

1 QUARTAM DE CAELO palaa tauolta, mutta ruunan pitäisi olla melko terävä ja vihjataan sitä varovasti peleihin. Hevonen nimittäin oli mukana torstain hiittiraveissa 1.25-vauhtisessa lähdössä, jossa päätöspuolikkaalla laskettiin vapaata vauhtia. Quartam De Caelo nappasi keulat, veti sovittua vauhtia ja tuli 13,5-lopetuksessa ykkösenä maaliin. Kaarlo Palojärvi löysäsi ohjia ihan lopussa, jolloin ruuna heitti vapaalle, mutta kaiken kaikkiaan hevosesta jäi lupaava vaikutelma. Hyvältä lähtöpaikalta menestys ei siis yllättäisi.

LÄHTÖ 6, Toto4-3, PD-1
A - 2, 7 B - 9, 6 C - 8, 3, 4, 1, 5

2 JEPULIS teki rajun suorituksen toissakerralla Oulussa, kun se kierteli koko matkan kolmatta rataa. Tuo kisa näkyi ehkä aavistuksen viimeksi, sillä kolmas rata ei maistunut ihan yhtä hyvin loppusuoran taistossa. Ruuna oli toki hyvä kolmas ja sillä irtoaa kisan suosikkiasema. Tällä kertaa luvassa on sisärata ja keulajuoksu.

7 PAUSKERI tekee peluun radoille. Ori imaisee nopeudellaan kolme pakkia hetkessä kiinni ja asettuu todennäköisesti matkan edessä suosikin kantaan. Päivän huumoritilaa voi vain arvailla, ja oriitta ei voi tauon vuoksi nostaa erikoisrooliin peleissä.

9 HISKIN MUISTO ei vain riittänyt etelässä, ja se avaa Tarmo Liikamaan käsistä. Ori on paukuttanut kilometriaikojen osalta riittäviä tuloksia ja on mielenkiintoista nähdä, pitääkö se helpommassa lähdössä oman tasonsa vai tyytyykö taas seurailemaan porukassa. Hiskin Muisto mahtuu heti peleihin.

1 MEREN RITARI näytti viime torstain hiittiraveissa tosi hyvältä ennen lähtöä, kun sillä ajettiin selästä. Itse hiitissä ruuna repesi raivokkaalle laukalle. Hevonen on kuitenkin mahdollisessa montelähdössä jatkossa mielenkiintoinen seurattava, tuskin ruuna tässä pärjää.

LÄHTÖ 7, Toto4-4, Troikka, PD-2
A - 1, 12, 3 B - 10, 4, 11, 8, 9 C - 2, 6, 5, 7

1 BOZTHEMAN oli Torniossa selvästi sijoitustaan parempi, mutta Toto76-lähdössä rata 12 torpedoi mahdollisuudet taistella kisan voitosta. Tällä kertaa paikka on loistava, mutta toisaalta ruuna tarvitsee mielellään tarkan selkäjuoksun ja iskupaikan vasta loppusuoralla. Sellaisella juoksunkululla Boztheman on mukana voittomatsissa.

12 BREEDLOVE tarvitsee hieman samanlainen kyttäysjuoksun selissä. Ruuna venyi hienosti Tornio kisassa, jossa oli mukana Up Up And Away ja kumppanit. Breedloven rattailla Petteri Joki toivoo ylivauhtia, jolloin selät tulevat kirihetkellä vastaan.

3 ORLANDO CROFT ansaitsee vielä ilman muuta maininnan. Startteja on takana jo 150, mutta teräsruuna jatkaa paahtaa ja on väläytellyt myös Lapissa voittotaistoon riittäviä otteita. Kisassa vaanii myös yllätys, sillä kokeneiden sotaratsujen huumori voi yllättäen heilahdella suuntaan jos toiseen.

LÄHTÖ 8
A - 9 B - 2, 10, 4, 8 C - 6, 3, 1, 7, 5

9 TÄHTI-PEKKO jaksaa jyrätä. Lauantain lähdössä Jukka-Pekka Niskasen taktiikka on helppo, mutta ei ihan yksinkertainen toteuttaa. Pyrkiä pitämään ajokki ravilla ja ajamaan aktiivisesti eteenpäin. Ruunalla on epävarmuustekijöitä laukan muodossa, joten mikään suursuosikki Tähti-Pekon ei pidä olla.

2 MAKSI-ONNI on sopivassa seurassa, ja paalulta se voisi päästä heti vapaalle radalle. Se tuntuu sopivan, sillä toisten takana ruuna tuntuu hermoilevan turhaan, jolloin askeleet hapuilevat herkemmin laukan puolelle.

10 YLÖSTALO on väkevä vääntäjä, mutta hevosen ravi ei ole ollut ihan kohdillaan. Hyppyjä on tullut turhan herkästi, ja siksi hevoseen on pelimielessä vaikea suhtautua.


LÄHTÖ 9, Troikka
A - 6, 10, 11, 7+, 5, 2 B - 4, 3, 8, 1, 12, 9

Troikkalähtö on äärimmäisen tasainen koitos, mutta hevoset pystyy jollakin tavalla jakamaan kahteen eri ryhmään. 6 BESSIE BLISS on rakentanut kauden aluksi kolmosputken, ja hevonen onkin rankingin kärki lähinnä suoritusvarmuutensa ansiosta. Tamma jättää aika paljon tehoja sisälleen, sillä potkua hevosessa on Toto76-voittoihinkin, jonka se on myös osoittanut. Bessie Bliss on kisan todennäköisin troikkahevonen.

10 SIMON SHOWTIME on esiintynyt pirteästi. Ruunalta löytyy kiukkuinen 300-400 metrin pätkä, jota Veijo Suopanki on osannut vaalia loppumatkalle. Mikäli näin käy myös lauantain kisassa, pystyy Simon Showtime viemään voiton.

11 LILI SISU on aikaisempaa sopivammassa lähdössä, ja siksi se on suosikkeja uran heikosta statistiikasta huolimatta. Lisäksi tamma tuntuu juuri nyt kisaavan elämänsä kunnossa.

7 DESPERADO'S HOPE on rahallisesti ylisarjassa, mutta Kaarlo Palojärvi ei arastele osallistua kiihdytykseen. Mikäli vauhtitamma on samanlainen kuin voittostartissaan, ei koko matkan johtokaan yllättäisi.

LÄHTÖ 10
A - 5 B - 3, 9, 6, 1+, 7 C - 8, 4, 2

5 FULL PULL on laukkaherkkä hevonen, vaikka kahden voittostartin jälkeen ruuna tuntui jo varmistuneen. Full Pull lähtee ravatessaan tosi kovaa matkaan, joten pikamatkalla se pystyy johtamaan kisan jokaista metriä. Hevosesta on etukäteen vaikea arvioida, millainen päivä sillä on tulossa.

1 CALLELA SAMURAI on tässä - jos koskaan - yrityksen arvoinen paripelissä. Hevosen tulosrivistö 11-9-12-10-hva ei kerro ihan kaikkea hevosesta. Ruunalla on riittävästi kykyjä ja vauhtia Lapin lähtöihin, mutta kieltämättä korvien väliin kaivattaisiin tasapainoa. Mikäli erittäin nopea hevonen rauhoittuu hyvää selkää tai keulapaikalle, ei pelaajien pidä yllättyä kaksarisijasta. Tottakai ruuna on korkeintaan varovaisen panostuksen arvoinen.



Toto4-vihjesysteemit (lähdöt 4-7)

Toto4-1: 6, 5 (9, 7)

Toto4-2: 4, 6, 7, 1, 11 (10, 5)

Toto4-3: 2, 7 + 9, 6 (8, 3)

Toto4-4: 1, 12, 3 + 10, 4 (11, 8)

Pieni systeemi 60 riviä, hinta 12,00 euroa
Suuri systeemi 200 riviä, hinta 40,00 euroa


Päivän Duo (lähdöt 6 ja 7)

2, 7
1, 12, 3

6 yhdistelmää


Troikkavihje, lähtö 7

1, 12, 3, 10, 4
1, 12, 3, 10, 4
1, 12, 3, 10, 4, 11, 8

Yhteensä 100 yhdistelmää, hinta 50,00 euroa

 
Troikkavihje, lähtö 9

6, 10, 11, 7, 5, 2
6, 10, 11, 7, 5, 2
6, 10, 11, 7, 5, 2

Yhteensä 120 yhdistelmää, hinta 60,00 euroa


Pelionnea!

- Rovaniemen ravirata

Mäntyvaaran ravirata

Toimisto

Aukioloajat

ma-pe klo 9-16.00

Mäntyvaarantie 161
96100 Rovaniemi

Puh. 020 779 2299

Kaikki yhteystiedot

Yhteistyössä